Tulikii muutaman päivän tauko tänne kirjottelussa kun tuli yllättäviä esteitä. Ukko alko juomaan ja pojankanssa piti lähtee kotoota pois… ja tilanne alkaa olla se että en tiedä jatkuuko meidän suhde vai tuleeko minusta yksinhuoltaja.. Tässä nytten katsellaan ja tarkastellaan tilannetta. Joulukuu oli elämäni onnellisinta aikaa kun mentiin kihloihin ja pojalla oli synttärit ja paljon oli joulukuussa positiivia tapahtumia ja meillä meni muutenkin hyvin, mut sit… joku vaan floppas ja nyt on epävarma olo koko suhteesta.. Ahistavaa, viikonloppuna pitää auttaa omaa äitiä muutossa kun miun vanhemmat eroo, miehen puolella on kanssa huolia kun miehen isä on sairaalassa ja tulevaisuudesta ei tiedetä. Alkaa tuntumaan et kuinkahan paljon yks ihminen pystyy kantaa tuskaa ja taakkaa? Onneks miul on ihana sinisilmäinen poika jota ei tarvitse kun kattoo niin murheet ja huolet kyllä katoaa. Onneks tiiän et omalta puolelta on sukua joka auttaa jos tiukka paikka tulee ja myös ukonpuolelta ollaan hyvin ymmärtäväisiä. Toivonvaan että ukko ois ottanu nyt opikseen kun lähettiin pojankanssa sil aikaa kun hän nukku ja selvitti päätään ja ois hätääntyny niin et oli viimonen kerta.
mut nyt on pienten päiväunien aika koska on mennyt vkloppu valvoessa ja miettiessä että kuinka homma toimii…